lauantai 8. syyskuuta 2018

Vituttaa kun aika menee nopeasti.


"Kauhea kun aika on mennyt nopeasti! Mihin aika on mennyt?"

Siinäpä usein kuultu toteamus varsinkin monen vanhemman ihmisen suusta. Minustakin aika on viime vuosina alkanut katoamaan oikein ahdistavan nopeasti. Helkatti nytkin on tämä vuosi jo loppupuolella, vaikka ihan vasta tämä alkoi! Olen yrittänyt miettiä, että minne ihmeeseen se aika sitten oikein katoaa?

Olen tullut siihen tulokseen, että valitettavasti suurin syyllinen on TYÖ. Siihen kun menee työmatkojen kanssa käytännössä koko päivä. Minäkin olen kotona aikaisintaan kuudelta illalla, joten ei siinä kovin ihmeitä ehdi kotona tehdä. Sama homma viitenä päivänä viikossa ja ainakin kymmenenä kuukautena vuodessa, niin sinnepä se aika komeasti hujahtaa. Viikot ja kuukaudet vain vierii.
 
Vauva.fi: Kokopäivätyö kahdeksasta neljään pitkän tauon jälkeen. Tuntuu, ettei ole enää muuta elämää


Olen pähkäillyt, että monipuoliset muistot saavat kuluneen ajan tuntumaan pidemmältä. Esimerkiksi kun mietin viime vuottani, niin ensimmäisenä minulla tulee mieleen yksi lomajakso jolloin tyttöystäväni kanssa reissasimme kotimaassa ja puuhastelimme monenlaista. Tuntuu että ehdimme tehdä vaikka mitä ja että kyseessä oli pitkä aika, vaikka se ei ollut kuin parin viikon loma jonka käytimme tehokkaasti.

Mutta kun taas työ on useimmiten aika samanlaista päivästä toiseen, niin se ei synnytä niin monipuolisia muistoja. Kun mietin miten alkuvuoteni meni ennen sitä kesälomaa, niin ei juuri muuta tule mieleen kuin että töissä se aika meni. Vaikka kyseessä on kuitenkin melkein puolen vuoden jakso, niin se katosi noin vain verrattuna siihen parin viikon lomaan! Se on ahdistava ajatus.

Tutkin löytyykö netistä mitään aiheeseen liittyvää ja olihan siellä ihan tutkijoidenkin selvityksiä ja muiden ihmisten vuodatelmia aiheesta. Tässä muutamia poimintoja:

Yle.fi: Miksi aika tuntuu iän myötä kuluvan nopeammin?
Vauva.fi: Ahdistaako muita se miten nopeasti aika kuluu?
Psych Bytes: Life Moving Way Too Fast? Here Are 5 Tips to Slow Down Time!

Samansuuntaisia oli muidenkin mietteet. Ja tutkijoiden mielestä on jotain ajan kulumiseen vaikuttavia asioita joihin ei edes itse ei voi vaikuttaa. Kuten vaikka se, että esimerkiksi 10-vuotiaasta 15-vuotiaaksi kasvaessa tapahtuu ihmisessä aika huimasti muutoksia ja viiden vuoden ajanjakso on tosi iso juttu. Mutta verrattuna vaikka kolmekymppisellä viisi vuotta eteenpäin menee varmasti paljon vauhdikkaammin. Mutta voi silloinkin valita mihin aikansa käyttää eikä vain antaa sen mennä.

En enää halua että aika vain menee ohitse! Helposti arki jää pyörimään pienten asioiden ympärille. Käy työssä. tulee illalla kotiin, syö, puuhastelee jotain pientä ja nukkumaan. Näin minulla useimmiten päivät menee. Eikä siinä sinällään ole mitään väärää - ja tykkäänkin puuhastella rauhassa omia juttujani enkä kaipaa mitään extremeurheilua arkeen. Mutta silloin juuri helposti menee ne viikot ja kuukaudet ettei synny sen ihmeempiä muistoja ja huomaa ajan taas vain hurahtaneen. Olenkin miettinyt, että pitäsi alkaa kehitellä vähän jotain pientä vaihtelua arkeen. Ihan vain sen takia, ettei enää tunnu, että aika vain saatana hurahtaa...



tiistai 4. syyskuuta 2018

Siitä toisesta miehestä tarina jatkuu

Viime syksynä jossain vaiheessa tyttöystäväni ei enää tapaillutkaan sitä uutta miespuolista kaveriaan. Minä ihmettelin kun yhtäkkiä niin tiiviisti he silloin alkoivat näkemään ja sitten se loppukin kuin seinään. Jotain tyttöystäväni siinä mainitsi että "Eipä ole sitäkään miestä tullut nähtyä..."


Alkutalvella tyttöystäväni oli laitellut hänelle viestiä ja kuulumisia kysellyt. Ei ollut mies vastannut siihen. Myöhemmin sattumalta tyttöystäväni törmäsi mieheen kasvotusten. Sen verran oli ehtinyt kuulumisia vaihdella, että mies oli jo löytänyt itselleen uuden naisen ja jopa naimisiin asti oli mennyt. Nopeastipa oli tapahtunut se. Mies oli kuulemma jotenkin etäisesti käyttäytynyt ja hänellä oli pitänyt kiirettä pois siitä tilanteesta.

Nyt miehen käytöksestä päätellen tyttöystävänikin alkoi miettimään, että jos miehellä olikin ollut häntä kohtaan jotain muuta mielessä kuin vain pelkkä kaveruus... NO IHANKO TOTTA?!!!

Minua niin tympäisi, koska tätä kun itse silloin mietin ja kun ajatuksiani toin julki, niin tyttöystävänihän melkein suuttui minulle. Vituttaa nyt, kun kaikki ne ajatukseni olivatkin olleet totta...

Mutta ei ei siinäkään vielä kaikki...

Viikonloppuna tyttöystäväni nimittäin tunnusti minulle, että hän oli ollut ihastunut siihen mieheen...

"VOI HELVETIN HELVETIN HELVETIN SAATANAN SAATANAN HELVETTI!!!" , olivat ensimmäiset ajatukseni...


Todellakin vitutti vielä enemmän, koska ne silloiset ajatukseni olivat olleet niin totta. Silloin mietin, että onko minulla oikeutta ajatella niin mustasukkaisesti? Olenko minä ihan kahjo jos mietin sellaisia? Koska tyttöystävänikin suuttuu minulle, niin pitääkö minun vain tukahduttaa nämä typerät ajatukseni? Niin nyt tuntuu ahdistavalta, kun oikeassahan minä olinkin...

Luonnollista kai kuitenkin on, että ihastuksia saattaa tulla vaikka jo olisikin onnellisesti yhdessä toisen kanssa. Mutta silti kyllä tuntui pahalta kuulla oman rakkaansa suusta, että tämä oli ihastunut toiseen ihmiseen... Hän on aina TOSI innokkaasti osoittanut kiinnostuksensa minuun ja kertonut kuinka ihmettelee miten voi tuntea toista ihmistä kohtaan kuten minua kohtaan tuntee. Hän on saanut minut tuntemaan itseni tosi spesiaaliksi. Enää ei tunnukaan niin spesiaalilta, kun tulee ilmi että en olekaan ainoa jota kohtaan hän voi tuntea noita lämpimiä tunteita. Ei helpottanut vaikka hän yritti vakuutella ettei hänellä ollut romanttisia tunteita sitä ihmistä kohtaan. Sillä jos ihastus ei ole romanttinen tunne, niin mikä se sitten on?... Ei tämä tainnut olla tyttöystävänikään mielestä ihan pieni juttu kun yli vuoden harkitsi ennen kuin uskalsi minulle tunnustaa.

Ja kun mekin olimme seurustelleet vielä suhteellisen vähän aikaa, että oikeastaan oli vielä alkuhuumaa meneillään ja jo siinä vaiheessa hän alkaa kiinnostua muista ihmisistä... niin mitäs sitten kun ollaan kunnolla vakiinnuttu ja on vielä joku stressaavampi elämänvaihe - kotona pari kakaraa huutaa, talous on tiukilla ja puolisonkaan kanssa ei muuta kun kinataan kodinhoitoon liittyvistä erimielisyyksistä...  Niin mitä sitten, kun kohtaa jonkun jonka kanssa ei tarvitse kinastella, vaan jutellaan vain mukavista asioista ja nauretaan yhdessä. Kun kohtaa ihmisen, jonka seurassa tuntee taas VAIN positiivisia tuntemuksia... niin miten helppo sitä onkaan taas ihastua ja antaa tunteiden viedä...

Tapanani on aina tällaisia pahimpia skenaarioita lähteä miettimään... Mutta mutta... siis fakta kai se on, että ihastuksia tulee ja menee suhteessa ollessaankin. Eri asia miten niihin reagoi... (Miksi ihmeessä evoluutio onkaan jättänyt nämä ihastumiset vielä mahdollisiksi suhteessa ollessa, jos tarkoitus on saada jälkeläiset aikaiseksi ja kasvatettua ne vakaassa ja huolehtivassa perheympäristössä?...)

Tyttöystäväni sanoi, että kaikki se mitä hän minusta on sanonut, on ollut totta. Ja että ei hänen tunteensa minua kohtaan ole muuttuneet ja minun kanssani hän haluaa olla. Kai minun nyt täytyy tuntea olevani vain entistä onnekkaampi, kun hän minut valitsi sen toisen miehen sijaan... En kai minä jatkossa muuta voi kuin yrittää pitää naiseni sellaisissa oloissa ettei hän muista haikailisikaan, vaan että minä olisin se mies jonka kanssa hänellä olisi hyvä olla.

Ja tottakai minulla on oikeus sanoa jos joku hänen mieskaverinsa tuntuu käyvän liian tuttavalliseksi - Ei minun sellaista tarvitse suvaita! Voi helkkari kun sehän oli oikeastaan yksi elämäni ahdistavimmista kokemuksista kun yhtäkkiä huomaan oman rakkaani koko ajan olevan yhteyksissä johonkin toiseen mieheen ja hän puhuu siitä miehestä innoissaan kuinka hyvä sen kanssa on olla ja jutella jne. Hän kertoi siitä kuin i h a s t u k s e s t a a n... Ja minä vain yritin niellä tunteeni kun kuvittelin olevani vainoharhainen - no en ollut!


Mutta ennen kaikkea - ihan oikeasti minulla on vierelläni kyllä sellainen nainen josta haluan pitää kiinni! On hän maailman paras nainen ja haluan että minä saisin hänet omassa seurassani tuntemaan niin! Siitä pidän huolen parhaani mukaan! Arvostan tosi paljon hänen rehellisyyttään ja minun mielestäni kaikista tällaisista asioista PITÄÄ voida keskustella! Siksi meidän suhteemme on niin vahva!