Menettämisen pelosta vielä

Typerää että minä tällaisen murehtimiseen käytän aikaa. Tyttöystäväni on kuitenkin ehkä maailman luotettavampia ihmisiä. Mutta kuten aiemmissa kirjoituksissani on tullut ilmi, niin minulla on vahvana hylkäämisen tunnelukko ja siksi heräsi tällainen pelko kun naiseni toisesta miehestä alkoi puhumaan. Vaikka luotan tyttöystävääni, en silti yhtäkkiä voi pelkoani häivettää. Luulen että pitää alkaa lukea Kimmo Takasen Tunne lukkosi kirjaa uudelleen ja alkaa työstää asiaa sen avulla.

Uskon, että asiaa auttaa jos siitä avaudun. Siksi lähden liikkeelle vuodattelemalla tänne kaikki ajatukseni siitä, miten pelkään tyttöystäväni menettäväni. Aikamoista ajatuslaukkaa olen ehtinyt asiasta käydä. Olen googletellut netin läpi aihetta "naisen miespuoliset kaverit". Löytämäni vastaukset eivät tietenkään ole yhtään helpottaneet huoliani. Jos on jokin mieltä painava huoli, niin viimeinen paikka johon siihen kannattaa lähteä hakemaan apuja on internetin keskustelupalstat. Muutoin mielessä on kohta vain entistä isompia huolia.

Tutkimus: Miehet ja naiset eivät voi olla vain ystäviä

Naiset “geneettisesti ohjelmoitu” pettämään – salasuhde toimii varasuunnitelmana

Vauva.fi: Naisen miespuoliset kaverit. Vain kavereita? :

"No minulla oli joskus paljonkin mies"kavereita" loppujen lopuksi oikeasti tajusin että suurin osa heistä olisi vain halunnut seksiä joten yhteydenpito loppui :D Ehkä sun nainen ei vaan tajua että ne haluaa seksiä tai sit ne on oikeesti kavereita.. Tai sit se pettää." 

"Kannattaa olla erittäin varovainen tuollaisen naisen kanssa. Kyseinen nainen voi ystävyyden varjolla pettää sinua todella kauan. Hän menee vähän "vierailemaan" ystävänsä luona."

  

 
Törmäsin myös toisenlaiseen termiin nimeltä "Emotionaalinen pettäminen"

Petätkö kumppaniasi emotionaalisesti? Näistä merkeistä sen tiedät
Petätkö kumppaniasi – henkisesti? Havahdu näihin merkkeihin

Tyttöystäväni kertoi viimeksikin nähdessämme "Kuinka mukava sen miehen kanssa onkaan jutella. Hänen kanssaan voi keskustella vaikka mistä ja hän on tosi avarakatseinen. Olen ihan täpinöissäni aina kun saan keskustella."

Vaikuttaa että heillä on syntynyt vahva henkinen yhteys ja pelkäänkin, että se lähentää heitä liian paljon koska: 

"Monet tämän kaltaiset henkiset suhteet muuttuvat seksisuhteeksi, Saltz kuvaa."

 
 On monia syitä miksi pelkään naiseni jollekin toiselle menettäväni:

- Aiemmat kokemukseni: Olen saanut ennenkin kuulla ihastukseni kohteen kiinnostuneen jostain toisesta

- Tyttöystäväni vähättelevät puheet itsesään. Jostain syystä hänellä on hieman huono itseluottamus: "Ei sinun tarvitse pelätä, että joku muu minut veisi. Kukapa minua lähestyisi. Sinä olet ainut joka minut hyväksyy omana itsenäni." Niin mitä jos tyttöystäväni saakin huomata, että tarjolla olisi toinen mies joka osoittaa häneen kiinnostusta...? Alkaako se nostaa tyttöystäväni itsetuntoa ja saa hänen olonsa tuntumaan erityisen hyvältä. Ja sitten... Tästä syystä minä yritän tehdä kaikkeni, että tyttöystäväni saisi tuntea itseni erityiseksi ja haluttavaksi MINUN kanssani.

- Hän on herkkä ja reagoi vahvasti. Jos minä aiheutan hänelle pienenkään epämiellyttävyyden tunteen, pelkään että hän lähtee hakemaan lohtua toisen miehen sylistä. Varsinkin kun hän on kuvaillut kuinka mukava sen miehen kanssa on jutella kaikesta. Parisuhteestammekin hän kuulemma on paljon hänelle avautunut...

- Yksinkertaisesti vaihtelevuuden haku... kyllästyminen tasaiseen arkeen... Hän on joskus puhunut että "Melkein pelottaa kun meillä on mennyt niin tasaisesti..."

*  *  *

Pohjimmiltaan on kyse kaikessa on siitä, että pelkään oman toimintani olevan jotenkin vääränlaista ja riittämätöntä. Ja että se ajaa tyttöystäväni pois - sen toisen läheiseksi muodostuneen miehen syliin. Pelko saattaa saada minut tarkkailemaan ja varomaan toimintaani liiankin kanssa. Minusta voi tulla liian kiltti. Sekään ei ole hyvä, kuten täälläkin eräs nainen kertoo omasta miehestään joka on kuulemma maailman ihanin, mutta silti häntä se VITUTTAA.

Vastaajat arvelivat, että naisella on ikä- tai muuta kriisiä elämässään ja parisuhteessakin menee "liian tasaisesti", niin siitä moinen tunteilu. Jostain syystä minäkin mietin pitkälle tulevaisuuttamme, että miten pystyn pitämään suhteemme toiselle osapuolelle kiinnostavana tulevina vuosina (ja vuosikymmeninä). Ettei se vain muuttuisi tasaisen tylsäksi. Tietysti nettiä selailin ja päädyin mm: tällaiseen: Tutkimus selvitti: Näin monta vuotta häiden jälkeen naiset alkavat pettää

Ja jostain luin, että nainen tutkiskelee tarkemmin elämäänsä aina tietyin väliajoin esim. juuri pyöreitä täytettyään. Kuten omakin naiseni on juuri tekemässä. Silloin hän miettii onko elämä ja hänen kumppaninsa sitä mitä hän on halunnut ja silloin hän on alttiina tekemään radikaaleja muutoksia. Hakemaan jännitystä muualta ja niin pois päin. Toki miehilläkin on "oikkunsa", kuten Coolidge -efekti. Jos olisinkin nainen, niin tilanteessani varmasti stressaisin asiaa tuolta kannalta. Ja kuten artikkelissakin mainitaan, en minäkään miehenä halua naiseni tietävän tuollaisesta. Vaikka me muuten välillä keskustelemme elämän ja ihmisyyden syvällisiä puolia, en aio tuollaisesta mainita. En tahdo että hän alkaisi käymään päässään jotain samanlaista ajatuslaukkaa kuin minä tällä hetkellä.

 
Tällaisia minä siis vain mietin. Miksi? Pois tällaiset ajatukset! Ei tietenkään ole järkeä elää pelossa, että toinen osapuoli saattaa kohta pettää. Jos elämässä vain miettii, että jotain pahaa kohta tapahtuu, ei osaa keskittyä hyviin asioihin jotka tapahtuu tällä hetkellä. Ja käy kuten Tunne lukkosi -kirjassa sanottiin, eli tunnelukoilla on itseään toteuttava vaikutus: 

"Kun pelkäät hylkäämistä - tulet hylätyksi."

Lähden kertailemaan Takasen kirjaa jos sen avulla saisin itseni työstettyä irti näistä peloista. Kirjalle oli näköjään ilmestynyt alkuvuodesta jatkoa - Murra tunnelukkosi -niminen teos. Voisi olla hyvä tutustua siihenkin.

Toiselle menettämisen pelko

Tyhmä juttu. Tuossa taannoin eräänä päivänä tyttöystäväni kertoi saaneensa uuden kaverin. Jossain kaupungilla joku tuntematon mies oli tullut juttelemaan. He olivat jutelleet siinä hyvän aikaa ja menneet jatkamaan juttua kahville. Olivat vaihtaneet puhelinnumeroita ja sopineet näkevänsä vielä. Sen jälkeen he näkivät seuraavina viikkoina tiuhaan tahtiin.

Pakko myöntää, että en aivan osannut ajatella "Voi kuinka kiva kun hän löysi uusia kavereita." Minusta tuntui hieman omituiselta, että tapaa kadulla jonkun täysin tuntemattoman tyypin jonka kanssa vaihtaa puhelinnumeroita, ja sitten alkaa tapailla tätä tiiviiseen tahtiin. Paljon tiiviimpään kuin muita kavereitaan...

Tässä vaiheessa minulla alkoi hylkäämisen tunnelukko kolkuttelemaan pahasti. Aloin pelätä, että tyttöystäväni ihastuu tähän toiseen mieheen ja sinne menetän sen mahtavan naisen. Vaikka tyttöystäväni olisikin alusta lähtien kaverimielellä liikenteessä, niin jos tämä mies osaisi liehitellä naistani siihen malliin, että saisi hänet itseensä lopulta ihastumaan. Ja tunteilleenhan ei mitään voi, niin mitäs sitten... Miksipä näin ei taas voisi tapahtua sellaisen naisen kanssa, jonka olen tuntenut hieman pidempään... Siksi minulle kumpusi tämä hirveä pelko kun kuulin hänen "tapailevan" toista miestä.

Tyttöystäväni huomasi minua jonkin painavan ja kysyi vaivaako hänen uusi miespuolinen kaverinsa minua. Minä myönsin että se hieman minua vaivaa kun sitä tuntematonta tiiviiseen tahtiin alkaa yhtäkkiä nähdä. Kysyin, että mitä hän ajattelisi jos minä alkaisin tapailla tuntematonta naista noin. Hän sanoi vain "Niin... "

Kerroin samalla että pelkäsin hänen suuttuvan jos kerron ajatuksistani hänelle. Hän sanoi vähän suuttuneensakin, kun ajatteli, että enkö minä muka luota häneen. Ja että mies on tosiaan vain kaveri ja niin pois päin. Vastasin, etten epäilekään hänen lähtevän yhtäkkiä suinpäin pettämään, mutta jos hän aikaa myöten alkaa ihastua tähän uuteen tuttavuuteen kun niin paljon aikaa yhdessä viettävät ja sitä kautta sitten menetän hänet... Hän ei siihen taaskaan oikein muuta kuin "Niin... niin..." Kerroin että pelkoni tästä olevan suuri koska on tapahtunut minulle aiemminkin.

Hän vakuutteli, että viihtyy kanssani ja ei ole ajatellut kehenkään toiseen vaihtavansa. Minä kuulemma olen ensimmäinen joka hänet kunnolla itsenään hyväksyy.

Kiva. Valitettavasti tämä ei täysin rauhoittanut ajatuksiani. Hän kun ei kieltänyt ettei kyseessä voisi olla sellainen kaveri johon hän voisi ihastua. Vastasi pelkoihini vain "Niin..." Minua rauhoitellakseen hän olisi voinut vaikka valehdella, että kyseessä ei edes ole sellainen tyyppi johon hän voisi tuntea kaverillisuutta syvempää kemiaa. Mutta ei sanonut. Vaikka minä olen ensimmäinen tyyppi joka hänet itsenään hyväksyy, niin entäpä jos se mies on toinen?...

Kuulumisia pitkästä aikaa - parisuhteessa edelleen.

Aikaa taas vierähtänyt ja olen blogini unohtanut kokonaan. Huomasinpa että minulla ei ole ollut tarvetta kirjoitella blogilleni muulloin kuin ahdistuksissani. Siksi koko blogi on unohtunut. Nyt sitten tuli tarve avautua.

Tilanne on sikäli vakaa, että seurusteluni jatkuu edelleen saman ihanan naisen kanssa. Nyt ollaan jo kohta pari vuotta oltu yhdessä. Kylläpä aika onkin vierähtänyt nopeaan. Täytyy myöntää, että alkuun kävin pientä myllerrystä tunteitteni kanssa. Mietin, että onkohan seurustelu minua varten vai tahdonko olla sittenkin vain yksin. Ihan vakavissani mietin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen laittavani homman seis. Mutta onneksi en laittanut!

On se nainen tuonut aikamoisesti iloa arkeeni. Ensinnäkin huumorintajumme ja juttumme natsaa hyvin yhteen ja siinä on jo syytä miksi viihdymme toistemme seurassa. Sen lisäksi hän ymmärtää yksinolemisen tarpeeni todella hyvin. Muutenkin hän ollut harvinaisen ymmärtäväinen kaikkia "vikojani" kohtaan. En uskonut löytäväni näin hyvin itseäni ymmärtävää ihmistä.

Vihdoin joku jolle puhua eikä vain kirjoitella tuntojaan blogille. Yksi parhammista asiosta kumppanissa on se. Olen oppinut, että puhuminen kannattaa. Onneksi me olemmekin alusta asti puhuneet kaikista ongelmistamme toisillemme. Vaikka olenkin introvertti ja en helposti ihmisille avaudu, niin tämän naisen kanssa se on ollut helpomaa. Ja hyvä niin, koska yksi syy miksi joissain parisuhteissa on ongelmia, on se, että niistä ei puhuta. Silloin niistä kasvaa yhä suurempia tabuja ja niitä on yhä vaikeampi käsitellä.

Läheisyys on ollut mahtavaa. Eipä ole enää tarvinnut kertaakaan tuntea niitä viiltäviä läheisyydenkaipuun tunteita joita silloin oli. Tyttöystävänikin on onneksi aika hellyydenkipeä, joten ei hän ole liikaa ahdistunut kun olen paikannut vuosien saatossa kertynyttä läheisyyspuutostani :D

Ilo silmillekin hän on. Voi kun hänellä on kaunis hymy ja hän nauraa paljon. Siinä riittää jo syytä yrittää pitää hänet tyytyväisenä.

Hän on sopivalla tavalla extrovertimpi kuin minä. Sellaista luonnetta kaipasinkin itseäni täydentämään. Kaikenkaikkiaan todella lämminsydäminen ihminen. Ja ihan varmasti hyvä äiti!  Onhan se varmistunut, että tässä on ihminen josta haluan pitää kiinni!

Siksi alkoikin ahdistaa, kun tuli pieni pelko hänen menettämisestään...