lauantai 4. toukokuuta 2019

Pientä vaivaa, mutta vielä hengissä.

Alkuvuodesta kävin polveani näyttämässä ortopedilla. Hän pyöritteli polveani eri asentoihin ja hyppyytti minua yhdellä jalalla. Magneettikuvatkin otettiin.

Magneettikuvissa ei onneksi näkynyt mitään vakavaa. Aivan pieni rustorepeämä oli havaittavissa, mutta se on kuulemma niin pientä, että ei sen takia kannata ruveta edes tähystelemään. Eikä se välttämättä ole syy polveni rutinoihin. Voi olla epätasapainoa lihaksissa, varsinkin jos olen ruvennut varomaan polveni käyttöä enemmän. Eli tosi hyvä löytö kuulemma oli. Nyt pitää vain lisätä liikuntaa ja antaa polvelle ns. runtua. Ei tietenkään polvea saa kauheasti enää rusikoida, mutta reipasta liikuntaa ja lihasten vahvistusta.

Toisen jalan nilkka ei sittemmin ole ilmoitellut itsestään mitenkään, mutta polven osalta tilanne ei tunnu kuitenkaan muuttuneen, vaikka olenkin liikuntaa harrastanut. Viime viikkoina polvi on jopa yhä herkemmistä liikkeistä alkanut rutisemaan ja paukkumaan. Varsinaista kipua ei, mutta vähän kuitenkin sellainen epämiellyttävä tunne on polvessa. Ei ole päivää etteikö polvea saisi mielestä. Lääkärikäynnin jälkeen oli hyvä olo, mutta perkule taas alkoi huolettamaan että mikähän onkaan tilanne lopulta...

Ainakin pitää alkaa ilmeisesti vieläkin enemmän urheilemaan jos ei tämäkään riitä. Ottaa ohjelmaan reippaita jalkalihasliikkeitä. Mutta mietin sitäkin, että eihän ole mikään askellusvirhe tai muu vastaava kyseessä. Jos jalkani jotenkin hieman askeltavat väärässä asennossa ja ne alkavat nyt kaikkien vuosikymmenten jälkeen vaivaamaan. Se kyllä taitaa olla enemmän juoksijoiden vaiva ja minä en ole juoksija. Mutta kai jotain tämmöistä on mahdollista tulla kenelle tahansa. En tiedä. Mutta jos on, ja jos asialle on mahdollista tehdä jotain sopivilla tukipohjallisilla tms. niin haluan sen tietää. Haluan heti korjata alkavat ongelmat enkä joutua muutaman vuoden päästä toteamaan olevani aivan rampa! En tiedä kukahan tähän asiaan olisi oikea ihminen auttamaan. Fysioterapeutti vai kuka?....

Sellaista itselläni. Vaikka pikkuvikaa onkin, niin silti tässä ollaan kuitenkin aika hyvässä kunnossa. Pitää olla onnellinen että saa kuitenkin olla aika kokonaisvaltaisen terve. Onkin hyvä, että tällaista pientä välillä ilmaantuu, niin taas muistaa että elämässä mikään ei ole itsestäänselvyys. Itselläni on vain helposti tapana alkaa murehtimaan jo näitä pikkuvikoja. Mutta kun vähän kirjoittelee tuntemuksiaan auki, niin jotenkin ne paremmin konkretisoituu ja taas muistaa että asiat on ihan hyvin!

Tyttöystävällänikään ei ole ollut kaikista helpointa. Hänellä on ollut henkisesti hieman hankalaa viime aikoina. Hän kertoikin silloin seurustelumme alussa, että hänellä on välillä taipumusta ahdistukseen. Ei hänellä vielä ennen tätä ole kovin pahoja ahdistusjaksoja ollut. Lähinnä yksittäisiä pieniä romahduksia. Ei mitään sellaista josta olisin ollut huolissani. Nyt hänellä on ollut pahenevaa ahdistusta jo kuukausi kaupalla. Hän ei töissäkään pysty käymään vaan on jäänyt sairaslomalla. Normaalisti hän on puhelias, nyt hyvin hiljainen, vetäytyvä ja itkuinen. Minäkin olen hieman enemmän huolissani. Mihin suuntaan tämä voi vielä mennä? Miten kauan tämä voi kestää? Toivottavasti hän on pian taas oma itsensä.