tiistai 28. joulukuuta 2021

Hieman mietintöjä parisuhteesta ja sen tulevaisuudesta

Kerroin pelostani menettää nykyisen parisuhteeni, kun tyttöystäväni turhautuneisuuttaan jo erovihjeitä päästeli suustaan. Aina kun tulee vähänkään jotain sellaista toisen suusta, niin minulla tulee valtava ahdistus. Ja sitten alan tarkkailla omaa toimintaani ja miettiä miten minun pitää oikein toimia toisen hyväksi. Minulla on niitä niin sanottuja tunnelukkoja asian kanssa ja tällaisissa tilanteissa ne heti aktivoituvat. No hän ei ole haluamassa minusta eroon, se on varma. On hän vahvasti kiintymyksensä ja halunsa sitoutua minuun osoittanut. 

Mutta kyllä minun on itsekin myönnettävä, että minulla on välillä epävarma olo tästä suhteesta. Tällä hetkellä hieman vahvemmin. Samat tuntemukset ovat olleet läsnä enemmän ja vähemmän koko tämän suhteen ajan. Mutta kun oli suorastaan saavutus parisuhde löytää, niin en ole tällaisia ajatuksia julki tuoda aiemmin.

Siis suhteessamme menee sinällään ihan kivasti. Viihdymme toistemme kanssa ja huumorintaju pelaa yhteen. Mutta on pieniä juttuja jotka mietityttävät tulevaisuuden kannalta. Etenkin mahdollisen tulevan yhteisen perhe-elämän kannalta. Sellaisia juttuja joiden kanssa nyt tulee toimeen, mutta joiden pelkää kertautuvan rasitteeksi perhe-elämässä. Olen miettinyt, että jos seurustelu-elämäni olisi mennyt "normaalimmin", eli olisinkin päässyt kokeilemaan seurustelua naiseni kanssa huomattavasti nuorempana, niin en välttämättä olisi enää hänen kanssaan... Pitkäaikaiset lukijat tietävät miten oli vaikeuksia ylipäätään parisuhdetta löytää.

Oli yksinäisyyttä, välillä hyvin tuskallistakin liki 30-vuotiaaksi saakka. Aina vaan tuli pakkeja, niin usko ja mieli oli toisinaan hankala pitää positiivisena. Valtava läheisyyden kaipuu, mutta kukaan ei tuntunut lähelleni haluavan. Joten kun lopulta puolisoni kanssa aloimme seurustella, oli ihan mahtavaa kun kelpasi vihdoin jollekin. Vihdoin oikeata läheisyyttä! Kyllä teki hyvää!

Mutta, samalla oli jo silloin paljon juttuja jotka arveluttivat. Miten hän puhui niistä mt-ongelmistaan, aika rankkoja juttuja. Ja miten hän heti alusta alkaen oli tahtomassa lapsen tekoon, vaikka emme paljoa edes tunteneetkaan. Ja ne pari romahdusta jotka olen tässä ajassa ehtinyt häneltä nähdä, olivat vähän ahdistavia itsellekin. Ja paljon pienempiä juttuja. Joten jos olisin nuorempana hänen kanssaan päässyt seurustelemaan, ilman vuosikausien yksinäisyyden aiheuttamaa itseluottamuksen vajoamista, olisin varmaan todennut että "Tämä ei nyt ollut minun juttuni, katson seuraavaa." Olisin uskonut että minut kyllä joku toinenkin haluaa.

Mutta nyt.. kun on ne ikävät kokemukset takana, pelkää että sama olisi taas edessä jos nyt lähtisin. Samaa yksinäisyyttä vuodesta toiseen, täysin ilman mitään läheisyyttä.

Mutta myönnettävä se on, että hieman erilaista ihmistä kaipaisin vierelleni. Ristiriitaisia ajatuksia asiasta. Toisaalta mietin että olenko vaan lapsellinen jos tämmöisiä mietin. Että eikö vaan yksinkertaisesti riitä, että on ihan kivaa yhdessä ja voi olla onnellinen siitä? Kaikki eivät ole näinkään onnellisessa asemassa? Ja se toinen puoli pohtii että "Ei hitto, ei tämä ole se ihminen, kenen kanssa haluan loppuelämäkseni pariskunnaksi sitoutua ja perheenkin perustaa. Kun on vain yksi elämä, niin se pitäisi elää niin että siitä täysillä nauttii".

lauantai 25. joulukuuta 2021

Parisuhde vielä kasassa

Pari kuukautta sitten tuli todellinen ahdistus parisuhteen menettämisestä. Muuten meni hyvin, mutta pidempiaikaiset ongelmat makuuhuoneen puolella kasaantuivat jo isoksi suhdettamme rasittavaksi taakaksi. Kuluneena syksynä ne lopulta purkautuivat tyttöystäväni kohdalla ulos sellaisina raivareina että todellakin säikähdin. Menin suorastaan paniikkiin. En ole koskaan nähnyt häneltä mitään sellaista. Hän jopa totesi että: "Onko vain myönnettävä että tämä homma ei meillä yhdessä toimi!?" Vähemmästikin siinä säikähtää...

Ja sen jälkeen aloin tosissani hakea apua parisuhteeni pelastamiseksi. Lähdin hakemaan apua terapiasta ja lääkäriltä. Olen ehtinyt käydä pari kertaa terapiassa, tosin terapeutti ei kauheasti ole vielä mitään suuntaviivoja itselleni antanut, vaan aika on mennyt vain itsellä purkautuessa. Ja käytännössä olen vielä purkautunut ihan muista kuin seksiasioista. Niihin kun koinkin saaneeni apua lääkärin kautta. Tuli valtava tarve purkautua muista parisuhteeseen liittyvistä asioista. Yhdessä puolisoni kanssa emme ole vielä käyneet.

Lääkärissä siis kävin ja tutkimuksissa ei löytynyt mitään ongelmia. Sain pillereitä avuksi ja OHHOH että ovat tehokkaita! Ja kylläpä kummasti piristi mieltä kun ei ole enää mitään paineita suorituskykyongelmista. Ja tajusin,että ne kaikki muutkin asian ympärille liitttyneet ongelmat ovat johtuneet asian tuomasta epävarmuudesta itselleni.
Paljon on muita mieltä painavia asioita parisuhteessa, mutta ainakaan miehinen suorituskyky ei huoleta enää tipan vertaa! Kun tietää että siihen apua on lähellä, niin on saanut itseluottamusta muutenkin ihan eri tavalla. Se on itselleni iso juttu. Joten kyllä, ei enää huolta siitä! Miksi sitten ei meinannut homma toimia ilman lääkinnällistä apua vaikka muuten ei esim ole mitään ongelmia yksin toimiessa kiihottumisen kanssa? Voisin avautua aiheesta enemmän joskus. Toistaiseksi nyt tämä hyvä!


sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Pelko parisuhteen menettämisestä nyt!

Helvetti ahdistaa! Pitkään aikaan minusta ei ole kuulunut täällä mitään, koska on mennyt niin hyvin ja tasaisesti. Kirjoittelemisen tarpeeni pulpahtaa lähinnä aina kun on jotain ongelmia elämässä. Ja nyt on, pelkään todella vahvasti että olen menettämässä tämän ihanan ja pitkän parisuhteeni...

Nopea päivitys yleistilanteeseen: tyttöystävälläni oli se paha ja lamaannuttava masennusjakso pari vuotta sitten. Mutta hän pääsi hyvin tolpilleen terapian ja kuntouttavan työtoiminnan ansiosta. Ja sinne työpaikkaan hänet otettiin töitin sen jälkeen, joten todella hyvin menee! Molemmat olemme vakaassa työelämässä, olemme muuttaneetkin hieman etäämmälle pääkaupunkiseudun sykkeestä luonnonläheiseen paikkaan ja asunto on kiva. Jopa lapsen hankkimisestakin on puhuttu ja vähän sillä meiningillä on touhuttu, mutta vielä ei ole tärpännyt. 

Joten parisuhteessa menee ihan kivasti lähes kaikin puolin - lukuunottamatta yhtä asiaa... Nimittäin petipuuhissa on ongelmia. Ja ne ovat vain minusta johtuvia ongelmia. En ole seksiasioista kirjoitellut tänne aiemmin, vaikka on ollut mielessä. Pakko kirjoitella joskus tarkemmin. Mutta nyt tarvitsen apua, tarvitsen terapiaa ja kaikkea. Apua oikeasti. En todellakaan halua että tämä ihana parisuhteeni loppuisi tällaiseen asiaan.

Ne ketkä ovat olleet tämän ja vanhan blogini lukijoita pidemmän aikaa, tietävät kuinka haastavaa minulle oli edes löytää parisuhdetta. Joten jos menettäsin tämän ihanan ja muuten toimivan parisuhteen omista miehisistä ongelmista johtuen, en voi edes kuvitella kuinka musertavaa se olisi. Kuinka siinä olisi enää ikinä itseluottamusta lähteä uutta suhdetta hakemaankaan...

Olen niin ahdistunut nyt. En tiedä pystynkö töihinkään ensi viikolla.