lauantai 8. syyskuuta 2018

Vituttaa kun aika menee nopeasti.


"Kauhea kun aika on mennyt nopeasti! Mihin aika on mennyt?"

Siinäpä usein kuultu toteamus varsinkin monen vanhemman ihmisen suusta. Minustakin aika on viime vuosina alkanut katoamaan oikein ahdistavan nopeasti. Helkatti nytkin on tämä vuosi jo loppupuolella, vaikka ihan vasta tämä alkoi! Olen yrittänyt miettiä, että minne ihmeeseen se aika sitten oikein katoaa?

Olen tullut siihen tulokseen, että valitettavasti suurin syyllinen on TYÖ. Siihen kun menee työmatkojen kanssa käytännössä koko päivä. Minäkin olen kotona aikaisintaan kuudelta illalla, joten ei siinä kovin ihmeitä ehdi kotona tehdä. Sama homma viitenä päivänä viikossa ja ainakin kymmenenä kuukautena vuodessa, niin sinnepä se aika komeasti hujahtaa. Viikot ja kuukaudet vain vierii.
 
Vauva.fi: Kokopäivätyö kahdeksasta neljään pitkän tauon jälkeen. Tuntuu, ettei ole enää muuta elämää


Olen pähkäillyt, että monipuoliset muistot saavat kuluneen ajan tuntumaan pidemmältä. Esimerkiksi kun mietin viime vuottani, niin ensimmäisenä minulla tulee mieleen yksi lomajakso jolloin tyttöystäväni kanssa reissasimme kotimaassa ja puuhastelimme monenlaista. Tuntuu että ehdimme tehdä vaikka mitä ja että kyseessä oli pitkä aika, vaikka se ei ollut kuin parin viikon loma jonka käytimme tehokkaasti.

Mutta kun taas työ on useimmiten aika samanlaista päivästä toiseen, niin se ei synnytä niin monipuolisia muistoja. Kun mietin miten alkuvuoteni meni ennen sitä kesälomaa, niin ei juuri muuta tule mieleen kuin että töissä se aika meni. Vaikka kyseessä on kuitenkin melkein puolen vuoden jakso, niin se katosi noin vain verrattuna siihen parin viikon lomaan! Se on ahdistava ajatus.

Tutkin löytyykö netistä mitään aiheeseen liittyvää ja olihan siellä ihan tutkijoidenkin selvityksiä ja muiden ihmisten vuodatelmia aiheesta. Tässä muutamia poimintoja:

Yle.fi: Miksi aika tuntuu iän myötä kuluvan nopeammin?
Vauva.fi: Ahdistaako muita se miten nopeasti aika kuluu?
Psych Bytes: Life Moving Way Too Fast? Here Are 5 Tips to Slow Down Time!

Samansuuntaisia oli muidenkin mietteet. Ja tutkijoiden mielestä on jotain ajan kulumiseen vaikuttavia asioita joihin ei edes itse ei voi vaikuttaa. Kuten vaikka se, että esimerkiksi 10-vuotiaasta 15-vuotiaaksi kasvaessa tapahtuu ihmisessä aika huimasti muutoksia ja viiden vuoden ajanjakso on tosi iso juttu. Mutta verrattuna vaikka kolmekymppisellä viisi vuotta eteenpäin menee varmasti paljon vauhdikkaammin. Mutta voi silloinkin valita mihin aikansa käyttää eikä vain antaa sen mennä.

En enää halua että aika vain menee ohitse! Helposti arki jää pyörimään pienten asioiden ympärille. Käy työssä. tulee illalla kotiin, syö, puuhastelee jotain pientä ja nukkumaan. Näin minulla useimmiten päivät menee. Eikä siinä sinällään ole mitään väärää - ja tykkäänkin puuhastella rauhassa omia juttujani enkä kaipaa mitään extremeurheilua arkeen. Mutta silloin juuri helposti menee ne viikot ja kuukaudet ettei synny sen ihmeempiä muistoja ja huomaa ajan taas vain hurahtaneen. Olenkin miettinyt, että pitäsi alkaa kehitellä vähän jotain pientä vaihtelua arkeen. Ihan vain sen takia, ettei enää tunnu, että aika vain saatana hurahtaa...



tiistai 4. syyskuuta 2018

Siitä toisesta miehestä tarina jatkuu

Viime syksynä jossain vaiheessa tyttöystäväni ei enää tapaillutkaan sitä uutta miespuolista kaveriaan. Minä ihmettelin kun yhtäkkiä niin tiiviisti he silloin alkoivat näkemään ja sitten se loppukin kuin seinään. Jotain tyttöystäväni siinä mainitsi että "Eipä ole sitäkään miestä tullut nähtyä..."


Alkutalvella tyttöystäväni oli laitellut hänelle viestiä ja kuulumisia kysellyt. Ei ollut mies vastannut siihen. Myöhemmin sattumalta tyttöystäväni törmäsi mieheen kasvotusten. Sen verran oli ehtinyt kuulumisia vaihdella, että mies oli jo löytänyt itselleen uuden naisen ja jopa naimisiin asti oli mennyt. Nopeastipa oli tapahtunut se. Mies oli kuulemma jotenkin etäisesti käyttäytynyt ja hänellä oli pitänyt kiirettä pois siitä tilanteesta.

Nyt miehen käytöksestä päätellen tyttöystävänikin alkoi miettimään, että jos miehellä olikin ollut häntä kohtaan jotain muuta mielessä kuin vain pelkkä kaveruus... NO IHANKO TOTTA?!!!

Minua niin tympäisi, koska tätä kun itse silloin mietin ja kun ajatuksiani toin julki, niin tyttöystävänihän melkein suuttui minulle. Vituttaa nyt, kun kaikki ne ajatukseni olivatkin olleet totta...

Mutta ei ei siinäkään vielä kaikki...

Viikonloppuna tyttöystäväni nimittäin tunnusti minulle, että hän oli ollut ihastunut siihen mieheen...

"VOI HELVETIN HELVETIN HELVETIN SAATANAN SAATANAN HELVETTI!!!" , olivat ensimmäiset ajatukseni...


Todellakin vitutti vielä enemmän, koska ne silloiset ajatukseni olivat olleet niin totta. Silloin mietin, että onko minulla oikeutta ajatella niin mustasukkaisesti? Olenko minä ihan kahjo jos mietin sellaisia? Koska tyttöystävänikin suuttuu minulle, niin pitääkö minun vain tukahduttaa nämä typerät ajatukseni? Niin nyt tuntuu ahdistavalta, kun oikeassahan minä olinkin...

Luonnollista kai kuitenkin on, että ihastuksia saattaa tulla vaikka jo olisikin onnellisesti yhdessä toisen kanssa. Mutta silti kyllä tuntui pahalta kuulla oman rakkaansa suusta, että tämä oli ihastunut toiseen ihmiseen... Hän on aina TOSI innokkaasti osoittanut kiinnostuksensa minuun ja kertonut kuinka ihmettelee miten voi tuntea toista ihmistä kohtaan kuten minua kohtaan tuntee. Hän on saanut minut tuntemaan itseni tosi spesiaaliksi. Enää ei tunnukaan niin spesiaalilta, kun tulee ilmi että en olekaan ainoa jota kohtaan hän voi tuntea noita lämpimiä tunteita. Ei helpottanut vaikka hän yritti vakuutella ettei hänellä ollut romanttisia tunteita sitä ihmistä kohtaan. Sillä jos ihastus ei ole romanttinen tunne, niin mikä se sitten on?... Ei tämä tainnut olla tyttöystävänikään mielestä ihan pieni juttu kun yli vuoden harkitsi ennen kuin uskalsi minulle tunnustaa.

Ja kun mekin olimme seurustelleet vielä suhteellisen vähän aikaa, että oikeastaan oli vielä alkuhuumaa meneillään ja jo siinä vaiheessa hän alkaa kiinnostua muista ihmisistä... niin mitäs sitten kun ollaan kunnolla vakiinnuttu ja on vielä joku stressaavampi elämänvaihe - kotona pari kakaraa huutaa, talous on tiukilla ja puolisonkaan kanssa ei muuta kun kinataan kodinhoitoon liittyvistä erimielisyyksistä...  Niin mitä sitten, kun kohtaa jonkun jonka kanssa ei tarvitse kinastella, vaan jutellaan vain mukavista asioista ja nauretaan yhdessä. Kun kohtaa ihmisen, jonka seurassa tuntee taas VAIN positiivisia tuntemuksia... niin miten helppo sitä onkaan taas ihastua ja antaa tunteiden viedä...

Tapanani on aina tällaisia pahimpia skenaarioita lähteä miettimään... Mutta mutta... siis fakta kai se on, että ihastuksia tulee ja menee suhteessa ollessaankin. Eri asia miten niihin reagoi... (Miksi ihmeessä evoluutio onkaan jättänyt nämä ihastumiset vielä mahdollisiksi suhteessa ollessa, jos tarkoitus on saada jälkeläiset aikaiseksi ja kasvatettua ne vakaassa ja huolehtivassa perheympäristössä?...)

Tyttöystäväni sanoi, että kaikki se mitä hän minusta on sanonut, on ollut totta. Ja että ei hänen tunteensa minua kohtaan ole muuttuneet ja minun kanssani hän haluaa olla. Kai minun nyt täytyy tuntea olevani vain entistä onnekkaampi, kun hän minut valitsi sen toisen miehen sijaan... En kai minä jatkossa muuta voi kuin yrittää pitää naiseni sellaisissa oloissa ettei hän muista haikailisikaan, vaan että minä olisin se mies jonka kanssa hänellä olisi hyvä olla.

Ja tottakai minulla on oikeus sanoa jos joku hänen mieskaverinsa tuntuu käyvän liian tuttavalliseksi - Ei minun sellaista tarvitse suvaita! Voi helkkari kun sehän oli oikeastaan yksi elämäni ahdistavimmista kokemuksista kun yhtäkkiä huomaan oman rakkaani koko ajan olevan yhteyksissä johonkin toiseen mieheen ja hän puhuu siitä miehestä innoissaan kuinka hyvä sen kanssa on olla ja jutella jne. Hän kertoi siitä kuin i h a s t u k s e s t a a n... Ja minä vain yritin niellä tunteeni kun kuvittelin olevani vainoharhainen - no en ollut!


Mutta ennen kaikkea - ihan oikeasti minulla on vierelläni kyllä sellainen nainen josta haluan pitää kiinni! On hän maailman paras nainen ja haluan että minä saisin hänet omassa seurassani tuntemaan niin! Siitä pidän huolen parhaani mukaan! Arvostan tosi paljon hänen rehellisyyttään ja minun mielestäni kaikista tällaisista asioista PITÄÄ voida keskustella! Siksi meidän suhteemme on niin vahva!

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Menettämisen pelosta vielä

Typerää että minä tällaisen murehtimiseen käytän aikaa. Tyttöystäväni on kuitenkin ehkä maailman luotettavampia ihmisiä. Mutta kuten aiemmissa kirjoituksissani on tullut ilmi, niin minulla on vahvana hylkäämisen tunnelukko ja siksi heräsi tällainen pelko kun naiseni toisesta miehestä alkoi puhumaan. Vaikka luotan tyttöystävääni, en silti yhtäkkiä voi pelkoani häivettää. Luulen että pitää alkaa lukea Kimmo Takasen Tunne lukkosi kirjaa uudelleen ja alkaa työstää asiaa sen avulla.

Uskon, että asiaa auttaa jos siitä avaudun. Siksi lähden liikkeelle vuodattelemalla tänne kaikki ajatukseni siitä, miten pelkään tyttöystäväni menettäväni. Aikamoista ajatuslaukkaa olen ehtinyt asiasta käydä. Olen googletellut netin läpi aihetta "naisen miespuoliset kaverit". Löytämäni vastaukset eivät tietenkään ole yhtään helpottaneet huoliani. Jos on jokin mieltä painava huoli, niin viimeinen paikka johon siihen kannattaa lähteä hakemaan apuja on internetin keskustelupalstat. Muutoin mielessä on kohta vain entistä isompia huolia.

Tutkimus: Miehet ja naiset eivät voi olla vain ystäviä

Naiset “geneettisesti ohjelmoitu” pettämään – salasuhde toimii varasuunnitelmana

Vauva.fi: Naisen miespuoliset kaverit. Vain kavereita? :
"No minulla oli joskus paljonkin mies"kavereita" loppujen lopuksi oikeasti tajusin että suurin osa heistä olisi vain halunnut seksiä joten yhteydenpito loppui :D Ehkä sun nainen ei vaan tajua että ne haluaa seksiä tai sit ne on oikeesti kavereita.. Tai sit se pettää." 
"Kannattaa olla erittäin varovainen tuollaisen naisen kanssa. Kyseinen nainen voi ystävyyden varjolla pettää sinua todella kauan. Hän menee vähän "vierailemaan" ystävänsä luona."
  
 
Törmäsin myös toisenlaiseen termiin nimeltä "Emotionaalinen pettäminen"

Petätkö kumppaniasi emotionaalisesti? Näistä merkeistä sen tiedät
Petätkö kumppaniasi – henkisesti? Havahdu näihin merkkeihin

Tyttöystäväni kertoi viimeksikin nähdessämme "Kuinka mukava sen miehen kanssa onkaan jutella. Hänen kanssaan voi keskustella vaikka mistä ja hän on tosi avarakatseinen. Olen ihan täpinöissäni aina kun saan keskustella."

Vaikuttaa että heillä on syntynyt vahva henkinen yhteys ja pelkäänkin, että se lähentää heitä liian paljon koska: 
"Monet tämän kaltaiset henkiset suhteet muuttuvat seksisuhteeksi, Saltz kuvaa."

 
 On monia syitä miksi pelkään naiseni jollekin toiselle menettäväni:

- Aiemmat kokemukseni: Olen saanut ennenkin kuulla ihastukseni kohteen kiinnostuneen jostain toisesta

- Tyttöystäväni vähättelevät puheet itsesään. Jostain syystä hänellä on hieman huono itseluottamus: "Ei sinun tarvitse pelätä, että joku muu minut veisi. Kukapa minua lähestyisi. Sinä olet ainut joka minut hyväksyy omana itsenäni." Niin mitä jos tyttöystäväni saakin huomata, että tarjolla olisi toinen mies joka osoittaa häneen kiinnostusta...? Alkaako se nostaa tyttöystäväni itsetuntoa ja saa hänen olonsa tuntumaan erityisen hyvältä. Ja sitten... Tästä syystä minä yritän tehdä kaikkeni, että tyttöystäväni saisi tuntea itseni erityiseksi ja haluttavaksi MINUN kanssani.

- Hän on herkkä ja reagoi vahvasti. Jos minä aiheutan hänelle pienenkään epämiellyttävyyden tunteen, pelkään että hän lähtee hakemaan lohtua toisen miehen sylistä. Varsinkin kun hän on kuvaillut kuinka mukava sen miehen kanssa on jutella kaikesta. Parisuhteestammekin hän kuulemma on paljon hänelle avautunut...

- Yksinkertaisesti vaihtelevuuden haku... kyllästyminen tasaiseen arkeen... Hän on joskus puhunut että "Melkein pelottaa kun meillä on mennyt niin tasaisesti..."

*  *  *

Pohjimmiltaan on kyse kaikessa on siitä, että pelkään oman toimintani olevan jotenkin vääränlaista ja riittämätöntä. Ja että se ajaa tyttöystäväni pois - sen toisen läheiseksi muodostuneen miehen syliin. Pelko saattaa saada minut tarkkailemaan ja varomaan toimintaani liiankin kanssa. Minusta voi tulla liian kiltti. Sekään ei ole hyvä, kuten täälläkin eräs nainen kertoo omasta miehestään joka on kuulemma maailman ihanin, mutta silti häntä se VITUTTAA.

Vastaajat arvelivat, että naisella on ikä- tai muuta kriisiä elämässään ja parisuhteessakin menee "liian tasaisesti", niin siitä moinen tunteilu. Jostain syystä minäkin mietin pitkälle tulevaisuuttamme, että miten pystyn pitämään suhteemme toiselle osapuolelle kiinnostavana tulevina vuosina (ja vuosikymmeninä). Ettei se vain muuttuisi tasaisen tylsäksi. Tietysti nettiä selailin ja päädyin mm: tällaiseen: Tutkimus selvitti: Näin monta vuotta häiden jälkeen naiset alkavat pettää

Ja jostain luin, että nainen tutkiskelee tarkemmin elämäänsä aina tietyin väliajoin esim. juuri pyöreitä täytettyään. Kuten omakin naiseni on juuri tekemässä. Silloin hän miettii onko elämä ja hänen kumppaninsa sitä mitä hän on halunnut ja silloin hän on alttiina tekemään radikaaleja muutoksia. Hakemaan jännitystä muualta ja niin pois päin. Toki miehilläkin on "oikkunsa", kuten Coolidge -efekti. Jos olisinkin nainen, niin tilanteessani varmasti stressaisin asiaa tuolta kannalta. Ja kuten artikkelissakin mainitaan, en minäkään miehenä halua naiseni tietävän tuollaisesta. Vaikka me muuten välillä keskustelemme elämän ja ihmisyyden syvällisiä puolia, en aio tuollaisesta mainita. En tahdo että hän alkaisi käymään päässään jotain samanlaista ajatuslaukkaa kuin minä tällä hetkellä.

 
Tällaisia minä siis vain mietin. Miksi? Pois tällaiset ajatukset! Ei tietenkään ole järkeä elää pelossa, että toinen osapuoli saattaa kohta pettää. Jos elämässä vain miettii, että jotain pahaa kohta tapahtuu, ei osaa keskittyä hyviin asioihin jotka tapahtuu tällä hetkellä. Ja käy kuten Tunne lukkosi -kirjassa sanottiin, eli tunnelukoilla on itseään toteuttava vaikutus: 
"Kun pelkäät hylkäämistä - tulet hylätyksi."

Lähden kertailemaan Takasen kirjaa jos sen avulla saisin itseni työstettyä irti näistä peloista. Kirjalle oli näköjään ilmestynyt alkuvuodesta jatkoa - Murra tunnelukkosi -niminen teos. Voisi olla hyvä tutustua siihenkin.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Toiselle menettämisen pelko

Tyhmä juttu. Tuossa taannoin eräänä päivänä tyttöystäväni kertoi saaneensa uuden kaverin. Jossain kaupungilla joku tuntematon mies oli tullut juttelemaan. He olivat jutelleet siinä hyvän aikaa ja menneet jatkamaan juttua kahville. Olivat vaihtaneet puhelinnumeroita ja sopineet näkevänsä vielä. Sen jälkeen he näkivät seuraavina viikkoina tiuhaan tahtiin.

Pakko myöntää, että en aivan osannut ajatella "Voi kuinka kiva kun hän löysi uusia kavereita." Minusta tuntui hieman omituiselta, että tapaa kadulla jonkun täysin tuntemattoman tyypin jonka kanssa vaihtaa puhelinnumeroita, ja sitten alkaa tapailla tätä tiiviiseen tahtiin. Paljon tiiviimpään kuin muita kavereitaan...

Tässä vaiheessa minulla alkoi hylkäämisen tunnelukko kolkuttelemaan pahasti. Aloin pelätä, että tyttöystäväni ihastuu tähän toiseen mieheen ja sinne menetän sen mahtavan naisen. Vaikka tyttöystäväni olisikin alusta lähtien kaverimielellä liikenteessä, niin jos tämä mies osaisi liehitellä naistani siihen malliin, että saisi hänet itseensä lopulta ihastumaan. Ja tunteilleenhan ei mitään voi, niin mitäs sitten... Miksipä näin ei taas voisi tapahtua sellaisen naisen kanssa, jonka olen tuntenut hieman pidempään... Siksi minulle kumpusi tämä hirveä pelko kun kuulin hänen "tapailevan" toista miestä.

Tyttöystäväni huomasi minua jonkin painavan ja kysyi vaivaako hänen uusi miespuolinen kaverinsa minua. Minä myönsin että se hieman minua vaivaa kun sitä tuntematonta tiiviiseen tahtiin alkaa yhtäkkiä nähdä. Kysyin, että mitä hän ajattelisi jos minä alkaisin tapailla tuntematonta naista noin. Hän sanoi vain "Niin... "

Kerroin samalla että pelkäsin hänen suuttuvan jos kerron ajatuksistani hänelle. Hän sanoi vähän suuttuneensakin, kun ajatteli, että enkö minä muka luota häneen. Ja että mies on tosiaan vain kaveri ja niin pois päin. Vastasin, etten epäilekään hänen lähtevän yhtäkkiä suinpäin pettämään, mutta jos hän aikaa myöten alkaa ihastua tähän uuteen tuttavuuteen kun niin paljon aikaa yhdessä viettävät ja sitä kautta sitten menetän hänet... Hän ei siihen taaskaan oikein muuta kuin "Niin... niin..." Kerroin että pelkoni tästä olevan suuri koska on tapahtunut minulle aiemminkin.

Hän vakuutteli, että viihtyy kanssani ja ei ole ajatellut kehenkään toiseen vaihtavansa. Minä kuulemma olen ensimmäinen joka hänet kunnolla itsenään hyväksyy.

Kiva. Valitettavasti tämä ei täysin rauhoittanut ajatuksiani. Hän kun ei kieltänyt ettei kyseessä voisi olla sellainen kaveri johon hän voisi ihastua. Vastasi pelkoihini vain "Niin..." Minua rauhoitellakseen hän olisi voinut vaikka valehdella, että kyseessä ei edes ole sellainen tyyppi johon hän voisi tuntea kaverillisuutta syvempää kemiaa. Mutta ei sanonut. Vaikka minä olen ensimmäinen tyyppi joka hänet itsenään hyväksyy, niin entäpä jos se mies on toinen?...

torstai 25. toukokuuta 2017

Kuulumisia pitkästä aikaa - parisuhteessa edelleen.

Aikaa taas vierähtänyt ja olen blogini unohtanut kokonaan. Huomasinpa että minulla ei ole ollut tarvetta kirjoitella blogilleni muulloin kuin ahdistuksissani. Siksi koko blogi on unohtunut. Nyt sitten tuli tarve avautua.

Tilanne on sikäli vakaa, että seurusteluni jatkuu edelleen saman ihanan naisen kanssa. Nyt ollaan jo kohta pari vuotta oltu yhdessä. Kylläpä aika onkin vierähtänyt nopeaan. Täytyy myöntää, että alkuun kävin pientä myllerrystä tunteitteni kanssa. Mietin, että onkohan seurustelu minua varten vai tahdonko olla sittenkin vain yksin. Ihan vakavissani mietin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen laittavani homman seis. Mutta onneksi en laittanut!

On se nainen tuonut aikamoisesti iloa arkeeni. Ensinnäkin huumorintajumme ja juttumme natsaa hyvin yhteen ja siinä on jo syytä miksi viihdymme toistemme seurassa. Sen lisäksi hän ymmärtää yksinolemisen tarpeeni todella hyvin. Muutenkin hän ollut harvinaisen ymmärtäväinen kaikkia "vikojani" kohtaan. En uskonut löytäväni näin hyvin itseäni ymmärtävää ihmistä.

Vihdoin joku jolle puhua eikä vain kirjoitella tuntojaan blogille. Yksi parhammista asiosta kumppanissa on se. Olen oppinut, että puhuminen kannattaa. Onneksi me olemmekin alusta asti puhuneet kaikista ongelmistamme toisillemme. Vaikka olenkin introvertti ja en helposti ihmisille avaudu, niin tämän naisen kanssa se on ollut helpomaa. Ja hyvä niin, koska yksi syy miksi joissain parisuhteissa on ongelmia, on se, että niistä ei puhuta. Silloin niistä kasvaa yhä suurempia tabuja ja niitä on yhä vaikeampi käsitellä.

Läheisyys on ollut mahtavaa. Eipä ole enää tarvinnut kertaakaan tuntea niitä viiltäviä läheisyydenkaipuun tunteita joita silloin oli. Tyttöystävänikin on onneksi aika hellyydenkipeä, joten ei hän ole liikaa ahdistunut kun olen paikannut vuosien saatossa kertynyttä läheisyyspuutostani :D

Ilo silmillekin hän on. Voi kun hänellä on kaunis hymy ja hän nauraa paljon. Siinä riittää jo syytä yrittää pitää hänet tyytyväisenä.

Hän on sopivalla tavalla extrovertimpi kuin minä. Sellaista luonnetta kaipasinkin itseäni täydentämään. Kaikenkaikkiaan todella lämminsydäminen ihminen. Ja ihan varmasti hyvä äiti!  Onhan se varmistunut, että tässä on ihminen josta haluan pitää kiinni!

Siksi alkoikin ahdistaa, kun tuli pieni pelko hänen menettämisestään...

torstai 10. syyskuuta 2015

Ei enää yksin

Taas en ole hetkeen viettänyt aikaani kirjoituskoneen ääressä. Osittain siksi, että olen ollut lomalla ja reissannut. Mutta osittain siksikin, että ei ole ollut aikaa eikä inspiraatiota erityisempiin blogikirjoituksiin. Jotenkin kun tänne olen kirjoittamassa, niin otan jotain ihme paineita että pitäisi tulla pitkiä ja sisältörikkaita kirjoituksia. Muuten tekstit eivät mielestäni ole julkaisemisen arvoisia. Vaikka nimenomaan tämän uuden blogin perustaessani ajatuksenani oli, että vuodattelen tänne ajatuksiani terapiamielessä minkä kerkiän, vaikka sisältö ei välttämättä muille ihmisille niin merkityksellistä olisikaan. Ehkäpä nyt tästä eteenpäin alan kokeilla sitäkin...

Nyt minulla oli vain tarkoitus tehdä tähän väliin pieni tilannepäivitys. Kuten otsikkokin jo vähän vihjaa, niin sillä tavalla siinä sitten kävi, että sen viimeksi mainitsemani tytön kanssa olemme yhdessä edelleen. Me vain aloimmme olemaan yhdessä koko ajan ja asiat ovat kehittyneet nopeasti, mutta silti niin luontevasti. Nyt minä siis seurustelen. Ensikertaa elämässäni. Aiemmissa kirjoituksissani olen kertonut, kuinka paljon olenkaan tuntenut yksinäisyyttä ja läheisyydenkaipuuta. Nyt se kaikki on muuttunut kertaheitolla. Läheisyyttä on ollut enemmän kuin tähänastisessa elämässäni yhteensä ja en ole potenut enää niitä ahdistavia yksinäisyyden tuntemuksia. Joten sillä tavalla elämäni on tässä välissä aikalailla muuttunut. Eli ihan mukavalla tavalla :)

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Tilannekatsausta

Enpäs vähään aikaan ole ehtinyt blogittelemaan. Nyt on taas sellainen jakso menossa, etten hetkeen varmaankaan tule aivan entiseen tahtiin postauksia rustailemaan. Mutta ajattelin tähän väliin tehdä pienen tilannepäivityksen. Ensinnäkin täytyy mainita, että tuli vihdoin taas treffailu aloitettua. Aiemmin kerroinkin kuinka kesäkuussa yritin nettideittailun suhteen pitkästä aikaa aktivoitua ja silloin yhden mukavan naisen kanssa viestittelin. Treffitkin sovittiin, mutta siten nainen viimetingassa ne joutuikin perumaan eikä uutta aikaa ei ole hänen kiireidensä vuoksi onnistuttu järjestämään. Kun viimeisimpään ehdotukseeni ei kuulunut enää vastastausta, niin ajattelin että antaapa olla.

En sittemmin ole juurikaan aikomuksistani huolimatta nettideittailua harrastellut, mutta pari viikkoa tapaperin ryhdyin aikani kuluksi Tinderiä swaippailemaan. Ja tulipahan sitten käytyä ensimmäisillä Tinder-treffeilläni. Mutta ei aivan tuntunut sitä oikeanlaista kipinää sen ehdokkaan kanssa. Eikä kyse ollut pelkästään kemian puuttumisesta, vaan vastapuoli erosi itsestäni elintapojensakin puolesta ehkä vähän turhan paljon.

Mutta eipä mitään, kun seuraavalla viikolla yllättäen joku tyttö alkaa Tinderissä heittelemään minulle viestiä. Viime viikonloppuna kävimme vuorostaan hänen kanssaan treffeillä. Tällä kertaa natsasikin vähän paremmin. Hän oli kyllä tosi mukava tyttö ja hänessä on jotain tosi kiehtovaa ja samalla jotain hyvin hämmentävää. En osaa oikean sanoa että mitä, mutta siitä otan kyllä selvää ;) Kyllä tässä on viestitelty ja uusia treffejä sovittu. Raportoin tilanteen etenemisestä myöhemmin.

Olen sen Tunne lukkosi kirjankin loppuun lukaissut ja tarkoituksenani on ollut siitä heränneitä mietteitä kerätä kokoon. Mutta en ole ehtinyt. Teen sen sitten rauhallisemmalla aikaa. Huomennakin pirskatti vain jo uudet treffitkin tiedossa ;)