Nyt kolmas päivä menossa siitä kun kuulin pettämisestä. Oloni on tyhmä. Tunnen tyhmiä tunteita. Siis siinä mielessä, että vihaisten tunteitten sijaan koen tällä hetkellä puolisoani kohtaan lähinnä lämpimiä ajatuksia.
JÄRJELLÄ tiedän, että oikeasti tilanne ei ole hyvä ja terveellinen, mutta seuraavanlaisia tunteita sisälläni velloo:
Mietin tilanteen positiivisia puolia; Kukaan ei ole kuollut tai mitään muuta niin vakavaa. Ja ennen kaikkea, “KUKAAN EI OLE JÄTTÄMÄSSÄ MINUA. Hän haluaa edelleen olla kanssani.”
SIIS OIKEASTI? Järjettömiä ajatuksia tässä tilanteessa, tiedän. Mutta noin vahvasti minulle vaikuttaa hylätyksi tulemisen pelko edelleen. Hylkäämisen tunnelukko. Että uskoo tämän naisen olevan ainut nainen maailmassa joka minut haluaa ja hänestä haluaisi pitää kiinni vaikka hän tekisi tämmöistäkin! Uskomatonta omastakin mielestä. Kohta varmaan alan vain etsimään itsestäni virheitä ja miten voisin ne korjata ettei enää vastaavaa tapahtuisi.
Tämä nainen on ollut elämäni tuki ja turva. Se ihminen johon voi turvautua vaikeissa tilanteissa. Aina kun tulee kriisi, niin tulee vain sellainen lämmin olo että haluaa ottaa hänet halaukseen. Samoin tässäkin, vaikka kaikki nämä ikävät tunteet ovat hänen aiheuttamiaan. Tuli eilen melkein itku kun asumuserosta puhuttiin (hänen aloitteestaan). Siitäkin sisälläni ajattelen nyt: “Ei, en halua että hän lähtee pois. Haluan hänen pysyvän täällä kanssani.”
Sitä miestä kohtaan minä tunnen vihan tunteita. Säälin hänen perhettään. Uskomatonta, että perheestä huolimatta minun ihana ihmisläheinen naiseni meni pettämään sen varatun miehen kanssa. Vaikka meillä olisi ollut vaikeaa, niin olisin kuvitellut hänen edes sitä perhettä ajattelevan. Mutta ei edes se haitannut.
Päivällä hieman ahdisti tänään enemmän. Jopa niin että melkein oksetti. Ruoka ei tänään oikein maistu. Eniten on ahdistanut, etten mitekään voi käsittää että tämä ihana naiseni jonka kanssa kaikista vaikeimmistakin asioista on voitu puhua avoimesti, niin yhtäkkiä toisen miehen kanssa lähtee täysillä vehtaamaan selkäni takana. Ja pitkään. MITÄ HELVETTIÄ?
Tuntuu että minua ei kohdella enää minkään arvoisena ihmisenä, kun minulle maailman tärkein ihminen, kaikista luotetuin ja uskotuin ihmiseni voi tehdä minulle näin. Että hän yhtäkkiä täysin ohittaa sen suurimman luottamuksen. En ymmärrä EN YMMÄRRÄ.
Tunteeni ailahtelevat laidasta laitaan. Välillä edellämainittua ahdistusta, välillä mietin tilanteen positiivisia puolia. Jopa eniten niitä. Suurin tunne on tänään ollut, että onneksi kukaan ei ole jättämässä minua. Ja että tämä lopulta voi vain lähentää meitä, kun näinkin vaikeista asioista voi puhua. Mitä helvettiä?
Niin tyhmiä tunteita. Enhän tietenkään voi tämmöisen arvaamattoman petturin kanssa jäädä yhteen. Itseäni siinä vain satutan. Auttaisiko näitä tunteita tasoittamaan se asumusero ja jos välissä kävisin tapailemassa muita naisia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti