Alkutalvella tyttöystäväni oli laitellut hänelle viestiä ja kuulumisia kysellyt. Ei ollut mies vastannut siihen. Myöhemmin sattumalta tyttöystäväni törmäsi mieheen kasvotusten. Sen verran oli ehtinyt kuulumisia vaihdella, että mies oli jo löytänyt itselleen uuden naisen ja jopa naimisiin asti oli mennyt. Nopeastipa oli tapahtunut se. Mies oli kuulemma jotenkin etäisesti käyttäytynyt ja hänellä oli pitänyt kiirettä pois siitä tilanteesta.
Nyt miehen käytöksestä päätellen tyttöystävänikin alkoi miettimään, että jos miehellä olikin ollut häntä kohtaan jotain muuta mielessä kuin vain pelkkä kaveruus... NO IHANKO TOTTA?!!!
Minua niin tympäisi, koska tätä kun itse silloin mietin ja kun ajatuksiani toin julki, niin tyttöystävänihän melkein suuttui minulle. Vituttaa nyt, kun kaikki ne ajatukseni olivatkin olleet totta...
Mutta ei ei siinäkään vielä kaikki...
Viikonloppuna tyttöystäväni nimittäin tunnusti minulle, että hän oli ollut ihastunut siihen mieheen...
"VOI HELVETIN HELVETIN HELVETIN SAATANAN SAATANAN HELVETTI!!!" , olivat ensimmäiset ajatukseni...
Todellakin vitutti vielä enemmän, koska ne silloiset ajatukseni olivat olleet niin totta. Silloin mietin, että onko minulla oikeutta ajatella niin mustasukkaisesti? Olenko minä ihan kahjo jos mietin sellaisia? Koska tyttöystävänikin suuttuu minulle, niin pitääkö minun vain tukahduttaa nämä typerät ajatukseni? Niin nyt tuntuu ahdistavalta, kun oikeassahan minä olinkin...
Luonnollista kai kuitenkin on, että ihastuksia saattaa tulla vaikka jo olisikin onnellisesti yhdessä toisen kanssa. Mutta silti kyllä tuntui pahalta kuulla oman rakkaansa suusta, että tämä oli ihastunut toiseen ihmiseen... Hän on aina TOSI innokkaasti osoittanut kiinnostuksensa minuun ja kertonut kuinka ihmettelee miten voi tuntea toista ihmistä kohtaan kuten minua kohtaan tuntee. Hän on saanut minut tuntemaan itseni tosi spesiaaliksi. Enää ei tunnukaan niin spesiaalilta, kun tulee ilmi että en olekaan ainoa jota kohtaan hän voi tuntea noita lämpimiä tunteita. Ei helpottanut vaikka hän yritti vakuutella ettei hänellä ollut romanttisia tunteita sitä ihmistä kohtaan. Sillä jos ihastus ei ole romanttinen tunne, niin mikä se sitten on?... Ei tämä tainnut olla tyttöystävänikään mielestä ihan pieni juttu kun yli vuoden harkitsi ennen kuin uskalsi minulle tunnustaa.
Ja kun mekin olimme seurustelleet vielä suhteellisen vähän aikaa, että oikeastaan oli vielä alkuhuumaa meneillään ja jo siinä vaiheessa hän alkaa kiinnostua muista ihmisistä... niin mitäs sitten kun ollaan kunnolla vakiinnuttu ja on vielä joku stressaavampi elämänvaihe - kotona pari kakaraa huutaa, talous on tiukilla ja puolisonkaan kanssa ei muuta kun kinataan kodinhoitoon liittyvistä erimielisyyksistä... Niin mitä sitten, kun kohtaa jonkun jonka kanssa ei tarvitse kinastella, vaan jutellaan vain mukavista asioista ja nauretaan yhdessä. Kun kohtaa ihmisen, jonka seurassa tuntee taas VAIN positiivisia tuntemuksia... niin miten helppo sitä onkaan taas ihastua ja antaa tunteiden viedä...
Tapanani on aina tällaisia pahimpia skenaarioita lähteä miettimään... Mutta mutta... siis fakta kai se on, että ihastuksia tulee ja menee suhteessa ollessaankin. Eri asia miten niihin reagoi... (Miksi ihmeessä evoluutio onkaan jättänyt nämä ihastumiset vielä mahdollisiksi suhteessa ollessa, jos tarkoitus on saada jälkeläiset aikaiseksi ja kasvatettua ne vakaassa ja huolehtivassa perheympäristössä?...)
Tyttöystäväni sanoi, että kaikki se mitä hän minusta on sanonut, on ollut totta. Ja että ei hänen tunteensa minua kohtaan ole muuttuneet ja minun kanssani hän haluaa olla. Kai minun nyt täytyy tuntea olevani vain entistä onnekkaampi, kun hän minut valitsi sen toisen miehen sijaan... En kai minä jatkossa muuta voi kuin yrittää pitää naiseni sellaisissa oloissa ettei hän muista haikailisikaan, vaan että minä olisin se mies jonka kanssa hänellä olisi hyvä olla.
Ja tottakai minulla on oikeus sanoa jos joku hänen mieskaverinsa tuntuu käyvän liian tuttavalliseksi - Ei minun sellaista tarvitse suvaita! Voi helkkari kun sehän oli oikeastaan yksi elämäni ahdistavimmista kokemuksista kun yhtäkkiä huomaan oman rakkaani koko ajan olevan yhteyksissä johonkin toiseen mieheen ja hän puhuu siitä miehestä innoissaan kuinka hyvä sen kanssa on olla ja jutella jne. Hän kertoi siitä kuin i h a s t u k s e s t a a n... Ja minä vain yritin niellä tunteeni kun kuvittelin olevani vainoharhainen - no en ollut!
Mutta ennen kaikkea - ihan oikeasti minulla on vierelläni kyllä sellainen nainen josta haluan pitää kiinni! On hän maailman paras nainen ja haluan että minä saisin hänet omassa seurassani tuntemaan niin! Siitä pidän huolen parhaani mukaan! Arvostan tosi paljon hänen rehellisyyttään ja minun mielestäni kaikista tällaisista asioista PITÄÄ voida keskustella! Siksi meidän suhteemme on niin vahva!
Kiva kuulla sinusta. Tapauksestasi voisi ajatella positiivisesti niin, että suhteenne vahvistuu tämän kokemuksen myötä kun se ei teitä erottanut. Menettämisenpelkoon ymmärrettävä tunne, johon mustasukkaisuus kuuluu luonnollisesti. Mutta se että voitte keskustella näinkin hankalasta asiasta ja tyttöystäväsi uskalsi sinulle asian myöntää, kertoo sen, että hän luottaa sinuun ja pelkäsi reaktiotasi.
VastaaPoistaAsiaa kannattaa pohtia myös niin päin, että mitäpä jos sinä kohtaisit kiinnostavan toisen naisen ja ihastuisitkin häneen. Miten toimisit ja uskaltaisitko kertoa tyttöystävällesi ihastuksestasi?
Hyvä että asia selvisi. Toivotan onnea teille.
Kyllä, varmasti ollaan vahvalla pohjalla. Havahduin itseasiassa nyt siihen, että vaikka minulla on herkkä taipumus sellaiseen epävarmuuteen ja menettämisen pelkoon, niin hän on saanut omalla toiminnallaan minut vakuutettua että TÄMÄ nainen minun kanssani haluaa olla ja pysyä. Ja se on aika helkatin tärkeä asia! Ettei tarvitse potea epävarmuutta ja pelkoa vaan voi luottaa, että toinen ihminen pysyy rinnalla. Se on mahtava tunne :) Vaikka välillä saattaisikin joutua noita kilpakosijoita hätistelemään tiehensä.
PoistaMietin asiaa myös ihastujan roolin kannalta. Pohdin, että jos tosiaan on hyvässä suhteessa jonka haluaa säilyttää mutta huomaa tunteitensa lämpenevän ulkopuolista kohtaan, niin ehkä kannattaa ottaa etäisyttä tähän vieraaseen ihmiseen jos vain mahdollista. Ihminen kun on niin tunteittensa vietävissä. Ettei vain aihauttaisi harmia kenellekään. Ja kyllä ainakin nyt tuntuu siltä, että itse tyttöystävälleni kertoisin. Hänkin kun kertoi minulle ja todella sitä arvostan.
Vaikka rehellisesti on sanottava, etten usko sellaista omalle kohdalle tapahtuvan. Minun on todella vaika uskoa, että jostain tulisi nainen joka minua kohtaan alkaisi osoittaa romanttista kiinnostusta. Vaikka nyt seurustelenkin. Sen verran usein jouduin aiemmin kokemaan aivan toisenlaisia tilanteita. Enkä edes liiku nyt missään sellaisissa kuvioissa, että tutustuisin uusiin ihmisiin. Varsinkaan naisiin. Samaa kyllä sanoi tyttöystävänikin - eli hänenkin on vaikea kuvitella kenenkään häneen ihastuvan. Tämä puoli meissä voi olla vähän vaarallinenkin. Koska sitähän ei voi kiistää etteikö hyvältä ja itsetuntoa kohottavalta tuntuisi, jos joku alkaisi sellaista kiinnostusta itseä kohtaan osoittamaan...