lauantai 18. heinäkuuta 2015

Hylkäämisen tunnelukko - osa 2

Vielä hetki sitten en ollut kuullutkaan koko tunnelukko termistä. Olikin aikamoisen herättävä kokemus lukea Tunne lukkosi kirjaa. Tietysti olen innostunut tutkimaan aiheesta lisää myös internetin syövereistä ja voin kyllä sanoa, että kaikki tuo uusi tieto tietyllä tapaa muuttaa elämäni. Se auttaa minua ymmärtämään, miksi minulla on elämässäni ollut vaikeuksia ihmissuhderintamalla. Ongelmat tiedostettuani voin ryhtyä niitä korjaamaan.



Tahdon vielä puhua lisää hylkäämisen tunnelukosta, koska vasta viimeviikolla tuskastelin tämän lukon aiheuttamien erittäin voimakkaiden tuntemusten kanssa. Avaamoterapian sivuilla on hyvä yleisselostus tästä lukosta. Ja aina on mukava lukea toisen henkilökohtaisista kokemuksista, joten tässä parin blogaajan kirjoitusta kuinka he hylkäämisen tunnelukon kokevat:

Toivon tiellä toipumiseen: Hylkäämisen tunnelukko
Jalat kiedoin aurinkoon: Hylkäämisen tunnelukosta

Varsinkin viimeisimmän blogistin kirjoitus oli erittäin samaistuttavan oloista. Tämä voisi olla suoraan omasta kynästäni:

"...Sitten ovat todella läheiset ihmiset. Heidän kohdallaan pelkään menettäväni heidät kuolemalle. Tai mikä kenties pahempaa, että he hylkäävät minut siksi, että he saavat tietää kuka minä todella olen. Saatan takertua heihin, viestitellä heille liiaksi, peläten samalla menettäväni heidät juuri siksi. Olenhan raskasmielinen ihminen ja muutenkin kelpaamaton.

Ja jos koen, perustellusti tai luulosairauttani, että joku minulle tärkeä ihminen ottaa minuun etäisyyttä, saatan vaipua epätoivoon. Tai vielä pahemmin epätoivon aiheuttamaan paniikkiin. En ole asiaa ennen ajatellutkaan, mutta minä olen kokenut paniikkikohtauksia tämän elämäni aikana tajuamatta sitä laisinkaan."

Minäkin koen ja toimin noin. Mutta aiemminhan en ole osannut asiaa tiedostaa. Olen vain kokenut sen valtavan ahdistuksen, jos olen epäillyt jonkun ihmisen ottavan minuun etäisyyttä. Olen miettinyt, miksi tämä ihminen haluaa ottaa etäisyyttä, mikä minussa on vikana ja niin edelleen. Ja olen siitä todella ahdistunut. Nyt kun tiedostan tuntemuksien johtuvan tunnelukoistani, ymmärrän että asiat eivät vältämättä ole aivan niin kuin itse kuvittelen. Ja ajan mittaan ajatteluani työstettyäni saan tunnelukkoni taltutettua, jolloin alitajuntani ei enää ensimmmäisenä kehittele ikäviä hylkäämiskuvitelmia ja niiden tuottamaa ahdistusta.

Sitten hieman oman tunnelukkoni aiheuttamista hylkäämistuntemuksista. Juuri nyt parin viikon sisällä koin yhden todella pahan skenaarion. Koin siitä valtavaa ahdistusta, hylkäämisen pelkoa ja luulosairauttani aloin kehitellä päässäni kaikenlaisia harhakuvitelmia. Tämä sattui sopivasti juuri samaan aikaan, kun aloin tulemaan tietoiseksi tunnelukkoasioista.

Tilanne lähti kehittymään, kun huomasin kämppikseni muuttuvan etäiseksi. Hän on luonteeltaan samanlainen rauhalinen persoona kuin minäkin, eli tykkää olla paljon omissa oloissaan ja viettää paljon aikaa kotona. Samalla kuitenkin avoin, puhelias ja iloinen persoona. Muutama viikko sitten hänen olemuksensa kuitenkin muuttui äkisti. Hänestä tuli hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Hän sulkeutui pääasiassa huoneeseensa. Kyselin varovasti hänen kuulumisiaan, mutta vain sanoi kaiken olevan ok eikä vaikuttanut halukkaalta juttelemaan sen kummemmin.

Tietysti huolestuin, että mitäköhän on sattunut ja toivoin ettei mistään kovin vakavasta olisi kyse. Mutta hänen vointinsa ei ollut ainut asia mistä huolestuin. Aloin miettimään, että jos hän välttelee minua MINUN takiani. Hän oli hiljainen, koska ei enää halunnut puhua MINUN kanssani. Hän sulkeutui huoneeseensa, koska ei enää halunnut olla tekemisissä kanssani. Kuulin hänen romistelevan jotain huoneessaan ja pelkäsin hänen pakkaavan tavaroitaan. Minulle tuli paniikki. Hän on muuttamassa! Ja vain sen takia, että hän haluaa eroon MINUSTA.

Mutta miksi aina niin iloisen, positiivisen ja leikkisän kämppikseni suhtautuminen minuun muuttui noin jyrkästi? Oliko sattunut jokin väärinkäsitys? Vai oliko hänelle selvinnyt, kuka minä todella olen. Niin, oli hämmentävää lukea tuo samaistuttava ajatuksenjuoksu Jalat kiedoin aurinkoon -blogilta. Sitähän minäkin pelkään. Eli jos näytän todelliset tunteeni, ihmiset eivät pidä minusta. Joten nytkin siis pelkäsin, että kämppikseni on esimerkiksi saanut tietää blogistani ja sitä kautta lukenut minun rehellisistä ajatuksistani. Juttelimme hänen kanssaan joku aika sitten introversiosta, joten ehkäpä hän googletteli asiaa ja silloin aika helpostikin on blogilleni eksyttävissä. Ja ehkä hän teksteistäni tunnisti minut kirjoittajaksi ja lueskeli vuodatuksiani yksinäisyydestäni, epäonnestani naisasioissani ja niin edelleen. Sitten hän alkoi ajatella, että miten inhottava mies olenkaan... Tällaista rataa siis ajatukseni kulkivat.

Tilanne paheni entisestään, kun kämppikseni katosi kokonaan asiasta ilmoittamatta. Aiemmin hän oli viettänyt pääasiassa iltansa kotioloissa, mutta yhtenä iltana hän ei saapunutkaan kotiin. Ei saapunut seuraavanakaan, eikä hänestä kuulunut senkään jälkeen. Silloin aloin todella  ahdistumaan. Mietin, että kämppikseni ei kestänyt enää asua samassa talossa kanssani ja majoittui kaverinsa luokse siksi aikaa kunnes löytäisi uuden asunnon. Joskus töissä ollessani hän käy huoneensa tyhjentämässä. Kotiin tullessani löydän vain avaimen pöydältä ja paperille kirjoitetun viestin. Kasvokkain en häntä enää kuitenkaan näkisi.

Näin siis ajatuksenjuoksuni kulki. Kehittelin päässäni vaikka minkälaisia asioita joiden vuoksi vakuuttelin itselleni kämppikseni olevan jättämässä minut. Pahinta todellakin oli, kun hän aivan yllättäen katosi mitään ilmoittamatta päiväkausiksi. Siitä tuli aivan täydellinen epätietoisuus ja epävarmuus, joka sai minut aivan helvetin ahdistuneeksi. Töissäkin oli vähän vaikeaa keskittyä, kun asiaa murehdin. Mieleni teki laittaa hänelle viestiä, mutta samalla pelkäsin hänen ahdistuvan siitä yhä enemmän ja vielä todennäköisemmin jättävän minut...

Pari päivää sitten kämppikseni ilmestyi kotiin. Hänen poissaololleen oli selkeä syy. Hän oli joutunut majoittumaan muualla töidensä tai lähinnä oikeastaan niihin liittyvien logististen ongelmien vuoksi. Ja muuten hän vaikutti taas aivan iloiselta itseltään. Jokin asia selkeästi aiemmin painoi häntä, mutta ei se onneksi tainnut olla mitään niin vakavaa, että hän sitä enää murehtisi. Ja hänen poissaolonsa syy ei siis siihen liittynyt.

Eli siinä oli hyvä esimerkki, miten hylkäämisen tunnelukko vaikuttaa minuun. Kyseinen tapaus oli pahimpia hylkäämis- ja ahdistustuntemuksiani. Ja tämä tapaus sattui juuri samaan aikaan, kun aloin lukemaan Tunne lukkosi -kirjaa ja ensikertaa tulin tietoiseksi koko tunnelukko -asiasta. Joten tämä kyseinen episodi tuli kuin tilauksesta, pääsin ikään kuin tekemään empiiristä tutkimusta omista reaktioistani ja tuntemuksistani samaan aikaan. Ja tosiaankaan en aluksi osannut ajatella muuta kuin kämppikseni "pakenemista", mutta kirjan sivuja pidemmälle selaillesa ymmärsin, että ehkäpä olen hieman ylireagoimassa tapahtumiin. Ja hassulta tuntuu taas tämäkin episodi jälkikäteen ajateltuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti