Pettämisestä on mennyt jo aikaa ja monenlaista on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Niistä kirjoittelen myöhemmin. Kirjoitan nyt vain miten raskaasti otin asian.
Tämä on ehdottomasti raskain asia elämässäni. Pettäminen on aina raskasta, koska läheisin ja luotetuin ihminen yhtäkkiä pettää luottamuksen täysin. On muutamia syitä miksi itse otin asian erityisen raskaasti:
- Oma introvertti luonteeeni. Minulla kestää tutustua ihmisiin ja todella varoo ketä päästää pieneen luotettuun piiriinsä. Se on syvin luottamus mitä voi antaa. Yhtäkkiä se kaikki menee.
- Minun oli todella vaikea ylipäätään löytää ketään. Nuorempana tuli vain torjuntoja ja oli todella huono itseluottamus. Koin että kukaan ei minua koskaan haluaisi. Se ahdisti todella. Jos joutuisin taas yksin, pelkään että aivan samanlainen jatkuvien torjuntojen ja yksinäisyyden karuselli on taas edessä. Pelko että enää en ikinä tule löytämään ketään toista.
- Seksuaaliset tarpeet. Niitä on paljon. Tyttyöstäväni oli ainoani. Minulla siitä jopa ikävä tunne. Kun ei ole päässyt kokemaan. Elämään sitä villiä nuoruutta. Tyttöystävälläni oli kokemuksia enemmän. Kun hän niistä puhui, korosti se omaa kokemattomuuttani. Me joskus asiasta keskusteltiinkin. Mutta tärkeysjärjestykseenhän minä asiat laitoin. Kun on löytänyt itselleen ihanan kumppanin, niin aivan turha menneitä jäädä murehtimaan, vaan kannattavinta uskoutua tälle yhdelle ja keskittyä hetkeen. Mutta niin vain, hänpä sitten olikin se joka niitä kokemuksia ja jännitystä meni hankkimaan lisää. Hänen edelleen ollessa itselleni se ainoa. Se tuntui todella pahalta ja ahdistavalta. Sattui erityisesti.
Ahdistava ajatus, että jos kun tiemme erkanevat, niin hänen on naisena totta kai helppo päästä läheisyydenkaipuutaan ja seksuaalisia tarpeitaan helpottamaan. Valmiita miehiä siihen hommaan aina löytyy. Itse pelkään että edessä on vain kipeä yksinäinen tulevaisuus.
